J kysy yks päivä multa, että minkä näkösiä meijjän lapsista tulee. Silloinhan vaan nauroin asialle ja sivuutin aiheen aika hyvin. Itehän en oo valmis vielä mitään lasta hommaamaan. Jos äitin jalanjälkiä seuraisin nii oisin vuojen päästä tähän aikaan raskaana. Ajatuski lapsesta saa karvat nousemaan pystyyn. Minustako äiti? Eheei en osaa kuvitella ittiäni työntämässä lastenvaunuja tai vaihtamassa paskavaippoja...
Mutta toisaalta olishan se aivan ihanaa. Saaha lapsi, jota rakastaa, suojella ja opettaa läpi elämän. Voin vaan kuvitella kuinka emäntä tekis lapsestani prinsessan tai prinssin. Kuinka mummi rakastuis häneen ja kuinka se isänsä silmillä hullaannuttas kaikki pojat tai työt.
Kuvittelen vain saavani pojan ensimmäisenä, jolla ois isänsä silmät. Rakastan J:n silimä ihan hulluna ja toivoisin, että jos joskus lapsen saamma nii sille siunautuis isänsä silimät. Siitä tulis äitin ja isin prinssi. Sille opetettais, että mitä tarkottaa kaira ja äiti opettais sen olla tekemättä mitään pahaa kelleen tytölle ja suojelemaan ehkä mahdollisesti tulevaa pikkusiskoaan. Täti opettas sille kaiken kelkkailusta ja kilipailemisesta, ko siihen ikkään pääsee.
Mutta jos tyttö tulis nii voin vaan kuvitella kuinka se olis isin prinsessa, joka saa kaiken pelkillä silmien räpyttelyllä ja kuinka se kiertäis vanhempansa "kierosti" pikkurillinsä ympärille. Opettasin sille kaiken, mitä oma äitini on mulle opettanu ja hieman lissääki.
Äitin kans tästä juttelimma tänhän ja oon miettiny sitä koko päivän. Miltä tuntuis tulla äidiksi? Onko se niin ihanaa? Olisko sinun ja lapsen välillä samanlainen side ku mulla on omaan äitiin? Osaisinko rauhottua ja kasvattaa lapsestani kunnon ihmisen? Epäonnistuisinko siinä samalla lailla ja olisin yhtä vieras lapselleni ku isäni mulle? En todellakaan halua samanlaista elämää omalle lapselleni mitä oon itte joutunu kokemaan. Se että omaa isää ei tunne kunnolla, on ehkä maailman hirvein tilanne. Sie tiijät, että se on sinun biologinen isä, mutta siet tunne sitä yhtään ja siet tunne isääsi kohtaan mitään muuta ku syvää vihaa.
Tällä hetkellä Sodankylässä aika moni tuttu oottaa lasta tai on saanu jo semmosen. Onkohan tää massan tuomia paineita ku alan miettiin tämmöstä? Onko se nykyään muotia saaha lapsi näin nuorena? Pitäiskö minunki hommata ko muukki? Mitä mie oikein ajattelen? Onkohan mulla vauvakuume? Mikä minua oikein vaivaa? En oo koskaan ennen ees vakavasti harkinnu lapsen saamista. Enkä tiiä kyllä että harkittenko nyttenkään. Tulevan lapseni kannalta on hyvä ettei sitä oo tiedossa vielä pariin vuoteen?
Kolome vuotta sitte on vissiin runosuoni sykkiny ja lapsesta haaveiltu? Tai sitte yritetty löytää elämälle joku tarkotus.
Lapseni
Pieni ihminen katsoo minua.Sen suuret,
kauniit silmät loistaa rakkautta.
Hymyilen varovaisesti pienokaiselle.
Se hymyilee takaisin.
Nostan lapsen syliini, suukotan hänen otsaansa.
Niin kaunis,
niin viaton,
niin tietämätön.
Rutistan häntä sydäntäni vasten.
Lapseni kasvot kääntyvät minua kohti.
Hän hymyilee säteilevästi.
Kaunokaiseni muistuttaa ulkonäöltään isäänsä.
Keinutan lapseni uneen,
kerrankin sisälläni on lämmin.>
24.08.2011
-Fairytale
